Mä oon kamppaillut mielessäni jo kuukausia mun maisteritutkinto-hakemuksen kanssa. Mä oon jotenkin ihan pihalla siitä mitä mun pitäisi kirjoittaa ja en ole edes ensimmäistä sanaa saanut paperille. Mä oon siirtänyt hakemuksen kirjoittamista aina hamaan tulevaisuuteen, ja todellisuudessa mun piti kirjoittaa se jo ennen joulua. Mä oon aina uskonut että vuoden eka päivä määrittää tahdin loppu vuodelle, ja siksi mun on aika tarttua tuumasta toimeen ja kiskoa se hakemus ulos takaraivostani. Etsin netistä kysymykset joihin hakemuksessa tulee vastata ja ajattelin aloittaa prosessin omalla äidinkielelläni ja rehellisesti tutkia itseäni ja vastata kysymyksiin täällä blogissani. Sen jälkeen toivottavasti hakemuksen kirjoittaminen luonnistuu helpommin.
Miksi haluan opiskella psykoterapian maisteritutkinnon? Mitkä ovat ammattihaaveeni?
Mä tiedän että “personal statement” ei saa alkaa kliseiseillä lauseilla kuten “lapsesta asti…”, mutta syy kaikelle tälle johtaa juurensa mun lapsuuteen. Mä kasvoin itä-Helsingissä 90-luvulla Kauppakartanonkadulla. Meidän pihassa asui alkoholisteja, huumediilereitä ja jopa Jammu setä (tosin Jammu tuomittiin ennen syntymääni). Lapset ja nuoret mun ympärillä kasvoi kaiken tän keskellä ja moni heistä ajautui rikosten, huumeiden ja väkivallan tielle. Mä olin onnekas. Mulla oli äiti joka pysyi kotona, vietti aikaa meidän kanssa ja kertoi meille kaiken mitä ympärillä tapahtuu. “toi mies puhuu epäselvästi ja kävelee vinoon, koska on juonut alkoholia, hän saattaa olla hauska mutta myös aggressiivinen” tai “tuolla miehellä seisoo silmät päässä lasittuneina koska hän on käyttänyt huumausaineita ja sellaisiin ei sitten koskaan kannata sekaantua“. Alle kouluikäisenä mä siis erotin miltä näyttää alkoholia nauttinut, piripää tai pilvessä oleva stoner. Meidän naapuruston lapset kuskasivat huumausaineita aikuisille kanapipopäässä, sillä kuka poliisi epäilee 5-9- vuotiasta lasta? Jos äitini ei olisi ollut kansamme ja kertonut mitä ympärillä tapahtuu, olisin varmaan itsekkin kuskannut huumeita ympäri itää karkkirahan toivossa. Mutta kuten sanottu, moni lapsi ei ollut yhtä onnekas kuin minä ja heille ei ollut apua tai tukea tarjolla missään. Vaikka maailma on muuttunut paljon 90-luvulta, tiedän että yhä lapsia ja nuoria kasvaa samanlaisessa ympäristössä, ja se oikeasti musertaa mun sydämen. Olen sellainen ihminen joka saattaa halvaantua sänkyyn itkemään päiviksi kun ajattelen millaista tuskaa moni nuori käy läpi ilman minkäänlaista tukea. Samasta syystä mä olen toiminut teini- ja varhais aikuisuuteni vapaaehtoisena mm. järjestämässä harrastustoimintaa köyhille lapsille ja ollut mukana koulukiusaamisen vastaisissa kampanjoissa. Valitettavasti täyspäiväisen työn ohella se on ollut hyvin rajallista. Niinpä vuosien pohdiskelun jälkeen mä päätin haastaa itseäni ja palasin koulunpenkille, tänne Englantiin opiskelemaan psykologiaa, jotta voisin tulevaisuudessa auttaa näitä ihmisiä täysipäiväisesti. Kasvaessa huumeiden ja lääkkeiden väärinkäyttäjien ympäröimänä, musta on tullut aika lääkkeiden vastainen (älä ymmärrä väärin, itsellänikin on masennuslääkkeet), enkä voi sietää nykymaailman mentaliteettia määrätä lääkkeet nuorille ja heittää heidät takas paskaan yhteiskuntaan. Lääkkeitä ei ole tarkoitettu parantamaan mielenterveysongelmia, vaan lievittämään niiden oireita. Tutkitusti psykoterapialla on parhaat tulokset mielenterveysongelmien “parantamiseen” tai niiden kanssa selviämiseen päivittäisessä elämässä. (Kun puhun mt-ongelmista tarkoitan nyt ahdistuneisuutta ja masennusta yms. Enkä esimerkiksi skitsofreniaa). Valitettavasti resurssit eivät riitä tarjoamaan terapiaa kaikille. Mun unelmani onkin pistää pystyyn oma yritys ja tienata niin hyvin että pystyn duunini ohella myös tarjoamaan ilmaista terapiaa nuorille jotka kasvavat samanlaisissa lähiöissä kun minä itse kasvoin. Mä suoritan nyt terapeutin sertifikaattia (Counselling certificate), jonka jälkeen käytännössä mulla olisi oikeus pistää jo oma yritys pystyyn täällä Englannissa ja toimia terapeuttina (counsellor), mutta mä tiedän että en pystyisi tarjoamaan niin korkealaatuista terapiaa mitä pystyisin maisteritutkinnon ja ammatti-lisenssin saaneena tarjoamaan. Unelmani ja tavoitteeni on tulla niin hyväksi kun pystyn, eikä vain tienata hyvin. Unelmani on oikeasti auttaa ihmisiä.
Miksi juuri the University of the West of England?
Bristol on mun koti nyt. Mä oon kotiutunut tänne ja kyseinen yliopisto on lähellä minua. Lisäksi jo lähes neljä vuotta kyseisessä yliopistossa opiskelleena mä tiedän että kyseinen yliopisto pystyy tarjoamaan korkealaatuista opetusta ja yliopiston resurssit ovat hyvät. Kyseinen kurssi tarjoaa akateemista opetusta ja käytännön harjoitusta, ja takaa minulle mahdollisuuden rekisteröityä British association for counselling and Psychotherapy- jäseneksi ja avaa ovet lukuisiin työpaikka mahdollisuuksiin. Tämän yliopiston kautta pystyn luomaan tärkeitä suhteita. Mutta kaikkein tärkein tekijä on se, että kyseisessä yliopistossa pystyn keskittymään täysin opintoihin. Kun muutin Englantiin opiskelemaan, mun ensimmäinen vuosi meni vähän penkin alle kun yritin sopeutua uuteen ympäristöön. Mä olin tosi yksinäinen, ahdistunut ja masentunut. Muutto uuteen kaupunkiin voisi laukaista kaiken tämän ja näin ollen vaatia mun energian normaalista päivittäisestä elämästä sopeutumiseen opiskelun sijasta.
Miksi soveltuisin kurssille? Miten erotun eduksi muista hakijoista?
Mulla on 2:1 (toiseksi paras arvosana) psykologian kandi tutkinto samasta yliopistosta ja olen suorittanut kursseja jotka tukee terapeutin työtä kuten: Terapian ja psykoterapian periaatteet, kliininen mielenterveys, ihmisen seksuaalisuus, ulkonäkö ja omakuva, taide ja mielenterveys. Lopputyöni tein musiikin ja tanssin vaikutuksesta mielen hyvinvointiin ja sain siitä parhaan mahdollisen arvosanan joka selkeästi osoittaa pätevyyteni itsenäiseen opiskeluun, tutkimustyöhön ja raporttien kirjoittamiseen. Suoritan tällä hetkellä terapian sertifikaattia joka syventyy Ihmiskeskeiseen- ja Gestaldin terapiaan ja sisältää 100 tuntia käytännön harjoitusta. Sen lisäksi olen tehnyt paljon itsenäistä opiskelua ja lukenut tutkimuksia ja kirjoja aiheesta. Olen työskennellyt psykiatrisessa sairaalassa, dementia hoitokodissa sekä kehitysvammaisten parissa. Jokaisessa työssä olen päässyt harjoittamaan terapiataitojani. Työskentelin vapaaehtoisena Ghanassa psykiatrisessa sairaalassa jossa tein esitelmän sairaalan työntekijöille terapian hyödyistä ja erityisesti kognitiivisen käyttäytymisterapian harjoituksista joita he voisivat tarjota potilailleen. Lisäksi oma henkilökohtainen kokemukseni terapiasta tukee ymmärrästystäni ammatista, mutta mikä tärkeintä, auttaa minua ymmärtämään itseäni ja kasvamaan ihmisenä. Kaikki tämä käytännön kokemus ja teoreettinen tieto vain tukee minun omia piirteitä jotka ovat ihanteelliset terapeutilla. Olen empaattinen ihminen, ja juuri se piirre on ajanut mut tälle urapolulle, hyväksyn ihmiset sellaisena kuin he ovat, eikä minun tehtäväni ole tuomita ketään. Työskentelen hyvin paineen alla ja olen onnistunut hankkimaan tutkinnon kolmessa vuodessa masentuneena, lukihäiriöisenä, vieraalla kielellä, vieraassa ympäristössä vaikka samalla työskentelin ja kävin läpi henkilökohtaisia vaikeuksia. Samalla perustin oman toiminimen ja tein sivutyötä tanssin ohjaajana ja tanssijana joka osoittaa järjestelmällisyyttä ja ahkeruutta. Minulla siis on myös kokemusta oman bisneksen pyörittämisestä. En olisi pystynyt tähän kaikkeen maassa josta en tuntetun ketään tänne tullessa, jos minulla ei olisi hyvät kommunikaatiotaidot. Minulla on myös elämänkokemusta paljon, ja nuoreen ikääni nähden olen selvinnyt monista vaikeuksista isäni kuolemasta, köyhyydestä, koulukiusaamisesta, pahoinpitelystä ja kodin menettämisestä tulipalossa. Olen asunut omillani yli kymmenen vuotta kolmessa eri maassa ja kaikki tämä on auttanut minua kasvattamaan itsetietoisuuttani.
